Tikkurilan Vuoden väri 2021: Cumulus Y354 kuvastaa toivoa

Tikkurilan vuoden väri on Y354 Cumulus, joka on rauhoittava, valoisampaa tulevaisuutta ilmentävä vaaleansinisen sävy. Väri ja sen ympärille koottu värikokoelma herättää toivoa ja kutsuu ihmiset rakentamaan parempaa huomista. “Jatka eteenpäin vain. Kaikki on hyvin”, se sanoo. 

Vuoden värin 2021 taustalla oleva teema on jälleenrakentava toivo.

“Meille jälleenrakentava toivo on uskoa siihen, että voimme myötävaikuttaa positiivisen muutoksen aikaansaamiseen”, Tikkurilan väriasiantuntija Irina Hanhisalo kertoo. ”Teema herättää toivoa ja kannustaa ihmisiä tekemään parhaansa haastavina aikoina ja kulkemaan kärsivällisesti eteenpäin kohti valoisampaa huomista. Epävarmuuden aikana haluamme herättää toivoa valoisamman ja paremman tulevaisuuden rakentamisesta.”

Sinistä pidetään yleisesti rauhoittavana ja tasapainottavana värinä. Vaaleansininen Y354 Cumulus on kuin tuulahdus raikasta ilmaa ja sopii helposti mihin tahansa sisustukseen.

“Sininen kuvastaa kollektiivista tunnetta toivosta. Ja nyt enemmän kuin koskaan, toivo on se, mistä meidän on pidettävä kiinni, kun rakennamme tulevaisuutta. Sininen on rauhoittava ja luottamusta herättävä väri – sateen jälkeen tulee auringonpaiste ja kirkkaan sininen taivas”, Hanhisalo kuvailee.

Tällä kertaa Vuoden väri valittiin nojautuen sisäisiin keskusteluihin ja omaan asiantuntemukseen. Johtavana pohjoismaisena maalialan yrityksenä Tikkurila tutkii ja analysoi jatkuvasti nykyisiä ja tulevia trendejä. Yhtiöllä on yli 100 vuoden kokemus värien kuratoinnista.

“Meillä on laaja valikoima värejä ja rajattomat mahdollisuudet yhdistellä niitä. Visiomme on olla ajatusjohtaja väreissä: haluamme rohkaista ihmisiä käyttämään värejä, tarjota heille väri-inspiraatiota ja auttaa asiakkaitamme saavuttamaan parhaan mahdollisen tuloksen laajan värivalikoimamme kautta.”

Color Now 2021 -värikokoelma

Tikkurila on koonnut Vuoden värin ympärille värikokoelman, joka tarjoaa inspiraatiota ja suunnittelumahdollisuuksia sekä helpottaa yhteensopivien väriyhdistämien löytämisessä.  Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta vuoden 2021 kokoelman sävyt heijastavat luonnon kauneutta ja energiaa ja saavat inspiraatiota taivaasta ja merestä, kauniista auringonlaskuista ja kasvikunnan värikkäästä monimuotoisuudesta. Kokoelma sisältää myös maanläheisiä sävyjä, kuten kiven, puunkuoren ja hiekan sävyjä.

”Esittelemällä kuratoidun värivalikoimamme vuodelle 2021 pyrimme saamaan ihmisten mielikuvituksen liikkeelle maalaamisessa ja kodin sisustuksessa. Väri yksin ei riitä, vaan kiinnostus syntyy siitä, miten väri yhdistetään uudella tavalla. Haluamme auttaa ihmisiä olemaan luovia ja onnistumaan tarjoamalla heille valikoiman yhteensointuvia värejä ja sävyjä”, Hanhisalo sanoo.

Color Now on Tikkurilan oma konsepti jakaa asiakkailleen viimeisimmät ja puhuttelevimmat väritrendit. Tikkurila haluaa innostaa ihmisiä luomaan kaunista arkea ja löytämään uusia värikkäitä mahdollisuuksia. Tikkurila on julkaissut Vuoden värin vuodesta 2016 alkaen.

Vääränlainen sivellin sotkee maalausjälkeä pintaremontissa

kodin sivellinsarja, sekoiteharjasta, sokeva

Kuva: Sokeva

Huolelliset esityöt ja oikeat työvälineet auttavat onnistumaan maalatessa

Sisustusinto herää keväällä, kun lisääntyvä valo vie katseet kodin pintoihin. Nopea tapa raikastaa asunnon ilmettä on maalata seinät uudella värillä. Maalausjäljen tasaisuuteen vaikuttaa se, minkälaisilla välineillä työhön ryhdytään. Vääränlaiset työvälineet tekevät työskentelystä hankalaa ja lopputuloksesta epäsiistiä. Esimerkiksi vesiohenteisia maaleja ei pidä levittää pelkistä luonnonharjaksista valmistetulla siveltimellä. Telan valinnassa nukan pituus ratkaisee, kuinka sileältä tai eläväiseltä pinta näyttää. Maalaustyövälineitä valmistava Sokeva keräsi vinkkejä, jotka helpottavat pintaremonttia.

Tela vai pensseli – ja minkälainen?
Oikean työvälineen valinta riippuu siitä, minkä kokoista ja muotoista kohdetta maalataan ja millaiselta sen pinnan halutaan näyttävän. Telalla maalaaminen on nopeampaa, ja jäljestä tulee sileämpää. Siveltimellä maalaaminen on hitaampaa, mutta jäljestä on mahdollista tehdä elävämpää.

– Vesiohenteisille maaleille valitaan keinokuitusivellin. Myös sekoiteharjassivellin käy. Niissä on aina 10–50 prosenttia luonnonharjasta, jonka hyvä ominaisuus on maalinnostokyky. Sekoiteharjassiveltimillä voi maalata melkein mitä vain. Ne sopivat sekä vesiohenteisille että öljypohjaisille maaleille, lakoille, puunsuoja-aineille, puuöljyille ja kuullotteille,  neuvoo Sokevan toimitusjohtaja Markku Kärppä.

– Pelkistä luonnonharjaksista valmistetut siveltimet sopivat öljypohjaisille maaleille. Vesiohenteisista maaleista niiden harjakset imevät vettä ja kimppuuntuvat nipuiksi. Silloin jäljestä tulee epätarkkaa, Kärppä lisää.

Telan valinnassa ratkaisevat nukan pituus ja telan materiaali. Mitä pidempi nukka on, sitä enemmän se nostaa maalia ja sitä voimakkaammin nukan kuviot näkyvät työn jäljessä. Esimerkiksi savimaalin levitys onnistuu parhaiten lyhytnukkaisella telalla, jossa nukan pituus on noin 9 millimetriä. Kalusteiden pinnoilla ja pienemmissä kohteissa sileintä jälkeä saa vaahtomuovitelalla.

– Pese telat aina ennen käyttöä. Varsinkin uusista teloista irtoaa yleensä irtonukkaa, joka voi sotkea maalipintaa. Telan tulee jäädä kosteaksi, sillä se toimii samoin kuin tiskirätti: pyyhekuivana se ottaa maalia parhaiten vastaan ja luovuttaa sitä. Siveltimiä ei tarvitse pestä, mutta niiden kunto kannattaa tarkistaa. Hyvälaatuisesta siveltimestä ei irtoa karvoja maalatessa, Kärppä muistuttaa.

Seinien ja kattojen maalausta varten teloihin on saatavana jatkovarsia, jotka helpottavat työskentelyä. Nurkkien maalaukseen myydään kapeaa, donitsinmuotoista nurkkatelaa, jonka voi kiinnittää jatkovarteen. Sillä nurkkiin saa helposti tasaisen maalipinnan.

Panostus esitöihin näkyy lopputuloksen siistiydessä
Ennen maalauksen aloittamista on tärkeää tehdä esityöt huolella. Maali tulee levittää aina puhtaalle ja kuivalle pinnalle. Siksi maalattavat pinnat puhdistetaan ensin liasta ja rasvasta. Puhdistus onnistuu helposti BioComb Maalipesulla ja Maalinpesuliinoilla, jotka karhentavat aiemman maalipinnan uutta maalia varten. Maalipesu kuivuu samalla, kun valmistelet muut työvälineet. Jos aiempi maalipinta hilseilee, irtoilevat maalit tulee poistaa. Pintojen kolot tasoitetaan tasoitteella.

– Kiiltävät seinäpinnat, esimerkiksi alkydi- ja remonttimaalilla maalatut seinät, kannattaa hioa kevyesti. Näin maali tarttuu tasaisesti eikä tela luista pinnalla. Hionta tehdään pesun jälkeen: likaista pintaa ei saa hioa, muuten lika tarttuu tiukempaan. Jos hiot pintoja, pyyhi tai imuroi syntyvä pöly pois, Kärppä mainitsee.

Jo ennen maalipurkin avaamista suojataan alusta, jonka päällä aiotaan työskennellä. Purkkia avatessa maalia voi roiskua. Suojaamiseen voi käyttää suojapaperia tai pahvia.

Muut pinnat suojataan rajaamalla. Esimerkiksi seinää maalatessa suojataan katon ja lattian rajat sekä seinän reunat. Maalarinteippi sopii hyvin tähän tarkoitukseen. Rajausten vierustat maalataan ensimmäiseksi, joko jatkovarteen kiinnitettävällä rajaajalla tai kädessä pidettävällä kätsyllä. Kätsy on yksityiskohtien käsittelyyn tehty työväline, jossa vaahtomuovityyny on kiinnitetty puiseen kädensijaan.

Yhdensuuntaiset vedot tasoittavat maalausjäljen
Maalaaminen sujuu parhaiten, kun sitä tekee riittävän kapea kaistale kerrallaan. Maali kannattaa levittää kerralla sellaiselle alueelle, että sen ehtii tasata kunnolla ennen kuivumista. Hyvä leveys on noin kaksi–kolme telan leveyttä.

Ensin telan tai siveltimen vedoilla nostetaan ja levitetään maalia seinälle. Sen jälkeen maali tasataan yhdensuuntaisilla vedoilla, joko aina alhaalta ylös tai ylhäältä alas, ei siis edestakaisella liikkeellä. Puupinnat maalataan yleensä puunsyiden suuntaisesti.

– Maalikerroksia tarvitaan useimmiten kaksi tai kolme. Ensimmäisellä kierroksella maalia levitetään niin paljon, että pinta lähes peittyy. Suomalaiset käyttävät maalia usein arastellen ja liian vähän. Siksi seiniin jää raitoja. Seuraavat maalikerrokset kannattaa tehdä ohuemmin, vaikka sitten maalaisi useamman ohuen kerroksen. Näin pinnasta saa siistin, Kärppä vinkkaa.

Jos valmiissa maalausjäljessä näkee kolon tai muun virheen, siihen ei pidä koskea ennen kuin pinta on kuiva. Jos maalipintaa yrittää korjata kesken kuivumisen, siihen jää näkyvä jälki.

Ilmankosteus vaikuttaa maalin kuivumiseen. Sopivan kostea ilma on parempi, sillä näin työskentelyaikaa on käytössä enemmän, ennen kuin maalipinta kuivahtaa. Kovalla pakkasella ilma on kuivaa, siksi silloin esimerkiksi savi- ja kalkkimaaleilla maalaaminen on vaikeampaa.

– Laadukkaat siveltimet ja telat eivät ole kertakäyttötuotteita. Siksi ne puhdistetaan käytön jälkeen välittömästi. Vesiliukoisille maaleille riittää vesipesu, mutta helpommin siveltimet ja telat saa puhtaaksi BioComb Pensselipesulla, joka liuottaa kuivatkin maalijäämät pois, Kärppä päättää.

Lundian ovet ja laatikot nyt kaikissa maailman väreissä!

Lundia_classic_hylly_variovi_harmaa_web.Lundia_classic_hylly_variovi_vihrea_web

Lundia on käynyt väriterapiassa ja tulos on riemastuttava: Lundia Classic -hyllyn ovia ja laatikoita saa nyt juuri sen värisenä kuin haluaa.
Käytettävissä on Tikkurilan värikartta, joten ainoa rajoittava tekijä on mielikuvitus.
”Helpottaaksemme sisustajan valintaa olemme poimineet omat kahdeksan suosikkiväriämme. Jos näistä ei löydy sitä oikeaa, Tikkurilan Tunne Väri -värikartan 263 sävystä varmasti löytyy”, kertoo Lotta Fagerlund, Lundian markkinointipäällikkö.
Syksyn 2015 kausiväreissä leikitellään kypsyvien punajuurten ja tomaattien sävyillä, herkutellaan greipinkeltaisella ja fiilistellään luontoa metsänvihreällä ja syvänsinisellä. Tyylikäs valkoinen on totta kai myös mukana väripaletissa.
Muunneltavuus on aina ollut Lundia Classic -hyllystön ehdoton valtti. Nyt klassikkohylly muuntuu helposti myös ulkonäöltään. ”Väripinnoilla leikittelemällä sisustuksen ilmeen muuttaa tosi nopeasti”, Fagerlund vinkkaa.
”Mahdollisuuksia on loputtomasti. Ovet voi sävyttää sopimaan muuhun sisustukseen tai vuodenaikaan. Erivärisiä ovia yhdistelemällä voi luoda näyttävän kollaasin. Omanväriset ovet kullekin lapselle tai tavaralle pitävät järjestystä yllä. Sateenkaarilaatikosto piristää kun sukat ovat vailla paria. Tumma alaosa ja värikäs yläosa kohottavat tunnelmaa keittiössä.”
Mieleinen väri poimitaan värikartasta, jonka jälkeen Lundia maalaa mdf-ovet tilaustyönä.

Puutalon huoltomaalaus edessä? – Asiantuntija vastaa yleisimpiin kysymyksiin

print_hTr4aqqTQn

Oikean värisävyn valinta ja maalauksen esityöt askarruttavat eniten puutalon huoltomaalausta suunnittelevia, tekninen asiantuntija, maalarimestari Petri Sirviö Teknokselta kertoo. Miten sävy valitaan ja mitkä muut aiheet nousevat usein esille ulkomaalaussesongin alkaessa?

Millaisella säällä talonmaalaukseen kannattaa ryhtyä?

Tekninen asiantuntija, maalarimestari Petri Sirviö, Teknos:
“Paras maalaussää on pilvipouta, pidemmän kuivan jakson kynnyksellä. Yleisemmin alkukesä on maalaamiselle otollisempi kuin loppukesä, sillä heinä-elokuussa lisääntyvä ilmankosteus hidastaa maalin kuivumista.”

Mitä välineitä ja tarvikkeita maalaamiseen tulee varata?

“Pesuvälineiksi kannattaa varata juuriharja, vesiletku ja ämpäri. Jos maalipinnalla näkyy homepilkkuja, homepesuliuos on hyvä valinta. Pelkälle lialle riittää maalinpesuaine tai jopa pelkkä vesi. Maalinpoistoon tarvitaan kaavin. Siveltimiä on syytä olla muutamia erikokoisia 50-millisestä yhden laudan levyiseen, hieman paksumpaan maalausharjaan, jolla seinän saa maalattua lauta kerrallaan. Lisäksi kannattaa varmistaa, että käytössä on hyvät ja turvalliset telineet; tikkailla maalaaminen on vaarallista. Maalarille oikea asustus on suojalasit, lakki, hanskat ja pitkähihainen paita.”

Voiko puutalon pestä painepesurilla?

“Vain todella kevyellä paineella, jottei puu kärsi tai vettä pääse rakenteisiin. Maalinpoistoon painepesuria ei kannata käyttää, sillä kovalla paineella suihkutettava vesi hajottaa helposti puun pinnan, eikä syntyneitä vahinkoja voi korjata millään.”

Miten valitsen oikean sävyn?

“Ensisijaisesti kannattaa pitäytyä vanhassa sävyssä. Jos haluaa vaihtaa väriä, kannattaa kysäistä oman kaupungin rakennusvalvonnasta, saako sitä ylipäänsä vaihtaa ja millaiseksi. Vanhankin maalin sävy löytyy useimmiten myymälän sävytyskoneesta. Haluttua sävyä kannattaa hankkia aluksi vaikkapa litran purkki koemaalausta varten. Maalin sävy on erilainen kaupan keinovalossa kuin varsinaisella pinnalla, luonnonvalossa.”

Miten tunnistan maalityypin, jolla talo on maalattu aiemmin?

“Öljymaalit ja vesiohenteiset akrylaattimaalit erottaa maalipinnasta. Öljymaaleissa maalikalvossa on pieniä halkeamia ja maalikalvoa on vaikea irrottaa. Akrylaattimaali lähtee liuskeina irti, ja kun maalikalvoa taivuttaa, se joustaa. Keitto- eli punamultamaalissa pinta on pölyinen ja siitä jää sormeen väriä. Jos maalityyppi ei selviä, on varminta maalata päälle vesiohenteisella akrylaattimaalilla.”

Millä voin maalata akrylaattimaalin päälle?

“Lähtökohtana on maalata huoltomaalaus aina samalla maalityypillä, kuin millä talo on aiemmin maalattu. Akrylaattimaalin päälle voidaan maalata vain akrylaattimaalilla.”

Millä voin maalata öljymaalin päälle?

“Huoltomaalaus voidaan tehdä öljymaalilla. Mikäli maalityyppiä halutaan vaihtaa, voidaan öljymaalin päälle maalata akryylimaalilla.”

Millä voin maalata aikaisemmin pellavaöljymaalilla maalatun talon?

“Pellavaöljymaaleille on tyypillistä kiillon ja sävyn muuttuminen ajan myötä. Jos maalipinta on liituuntunut, jauhomainen pinta on pestävä ennen maalausta. Huoltomaalauksen voi tehdä pellavaöljymaalilla, alkydiöljymaalilla tai akrylaattimaalilla.”

Taloni on maalattu perinteisellä punamultakeittomaalilla. Millä maalaan sen päälle?

“Punamultamaalissa ei ole kiiltoa, joten maalipinta vanhenee arvokkaasti. Punamultamaalatun pinnan voi maalaa joko punamultamaalilla tai muulla keittomaalilla.”

Kuinka monta kertaa talo tulee maalata?

“Kaksi kertaa, jos halutaan peittävä pinta. Punamultakeittomaalin kanssa yksi kerta riittää, sillä maalipinnasta tulee helposti liian paksu.”

Pitääkö vanha maalipinta poistaa, jos se hilseilee ja on todella epätasainen?

“Kyllä. Uusi maali ei sido vanhaa maalikerrosta kiinni.”

Millä poistan vanhan maalin?

“Kaapimella, teräsharjalla tai hiomapaperilla, jos puun pinta on tummentunut. Maalinpoistoaineella käsittely vie aikaa ja on sotkuista. Infrapunalämmittimellä tai suihkupuhdistamisella tehtävään maalinpoistoon tarvitaan ammattilainen.”

Jos yksittäinen lauta on pilkullinen homeesta tai suorastaan laho, mitä teen?

“Jos puun pintaa painaa puukolla ja terä uppoaa siihen, on lauta laho ja se pitää vaihtaa. Jotta pystylaudoituksen lautojen alapäät pysyvät mahdollisimman hyvinä, kannattaa maalatessa töpöttää päät erityisen huolellisesti.”

Kuinka maalaamisessa kannattaa edetä?

“Ylhäältä alaspäin, oikealta vasemmalle, seinä kerrallaan. Kannattaa välttää maalaamista suorassa auringonvalossa, jolloin maali voi kuivua liian nopeasti ja sen pinnalle voi muodostua kuplia.”

Fakta: Puutalon huoltomaalaus vaihe vaiheelta

– Ota selvää, minkälaisella maalilla talo on aiemmin maalattu ja valitse sopiva maali tämän perusteella.
– Tee ennen maalausta koemaalaus varmistuaksesi värisävystä
– Puhdista seinät irtoavasta maalista ja liasta huolellisesti teräsharjalla ja kaapimella.
– Pese pinnat julkisivuille tarkoitetulla pesuaineella. Pesuliuos levitetään pinnalle aina alhaalta ylöspäin edeten.
– Jos seinästä löytyy homerihmastoa, pese alueet homeenpoistoaineella.
– Huuhtele pesuaineet huolellisesti.
– Vaihda huonokuntoiset puuosat uusiin.
– Pohjusta ja pohjamaalaa paljaat puupinnat. Anna kuivua 1-3 vuorokautta.
– Varaa riittävästi maalia astiaan ja maalaa seinät 1-2 kertaa.
– Vältä maalaamista suorassa auringonpaisteessa tai kostealla ilmalla.

Teknoksen Kirjo Tile pidentää tiilikaton elinikää ja kohentaa koko talon ilmettä

dfyaj9jmzdcle9zhgnne

Tiilikaton säännölliseen huoltamiseen kuluu olennaisena osana maalaaminen. Teknoksen kotimainen Kirjo Tile -tiilikattomaali pidentää katteen elinikää suojaten sen pintaa sään aiheuttamalta rapautumiselta.

Tiilikaton elinikä on parhaimmillaan jopa 50 vuotta. Sade, pakkanen ja muut säävaihtelut rapauttavat, likaavat ja haalistavat tiilien pintaa. Katon peseminen, sammaleen poisto ja suojauskäsittely riittävät jonkin aikaa, mutta todellisen profiilin kohotuksen tiilikatolle antaa maalaaminen.

Vanhat betoni- ja sementtikattotiilien huoltomaalaukseen kehitetty Kirjo Tile -erikoismaali suojaa tiiltä ja pitää sen puhtaana. Sen avulla vanhan tiilikaton väri on helppo vaihtaa mielekkäämmäksi tai maisemaan paremmin sopivaksi – tuoko talon tunnelmaa paremmin esille tummanharmaa, tiilenpunainen, ruskea vai musta?

Teknoksen Kirjo Tile -tiilikattomaalilla maalaaminen on tehty vaivattomaksi ja helpoksi tavalliselle omakoti- tai pientaloasujalle. Kirjo Tile sopii käytettäväksi tiilikaton pesemiseen tarkoitetun pesuaineen kanssa.

Kirjo Tile Tiilikattomaali

●Vesiohenteinen, akrylaattipohjainen huoltomaali betonitiilikatoille

●Soveltuu sekä tehdasmaalattujen että läpivärjättyjen betoni- ja sementtikattotiilien maalaukseen

●Suojaa tiilikattoa sään aiheuttamalta rapautumiselta

●Värit: tummanharmaa, tiilenpunainen, ruskea, musta

●Täyshimmeä

●Pakkauskoko: 10 l

Tikkurila väriyhteistyöhön Vallilan kanssa – seinävärin ja verhojen yhdistelystä tulee nyt ennennäkemättömän helppoa!

i9y2vvlqk1cimrdxaol5

Tikkurila ja Vallila Interior aloittavat yhteistyön, jonka tuloksena Vallilan valmisverhokuosien ja huoneen seinävärin yhdistäminen harmoniseksi kokonaisuudeksi helpottuu.

Vallilan tulevasta AW15-kokoelmasta alkaen Vallilan valmisverhopakkauksista, myymälöistä ja vallila.fi -verkkokaupasta ja tikkurila.fi -sivustolta löytyvät Vallilan kuosisuunnittelijoiden valitsemat, kuhunkin kokoelman verhokuosiin sopivat seinävärit. Värit on valittu Tikkurilan Tunne Väri -värikartasta ja ne voidaan sävyttää kaikkiin Tikkurilan sisämaaleihin.

– Sisustaja ihastuu usein yhteen elementtiin – vaikkapa väriin – jonka tunnelma olisi kiva tuoda koko kotiin. Haluamme tehdä haaveen toteuttamisesta helpompaa ja vaivattomampaa, ja tämän yhteistyön kautta ammattilaisten tekemä suunnittelu on kaikkien kodin sisustajien ulottuvilla. Tikkurilan Tunne Väri -kokoelman maalisävyistä löytyvät isot, mukaan otettavat värimallit lähes jokaisesta maalia myyvästä liikkeestä. Näin kodin sisustaja saa verhon kuosiin soveltuvasta väristä halutessaan aina värimallin helposti kotona tarkasteltavaksi. Haluamme auttaa asiakasta onnistumaan sisustusprojektissaan, kertoo Tikkurilan markkinointipäällikkö Sari Kallio.

Parhaimmillaan yhteistyö rohkaisee kuluttajia käyttämään sisustuksessa persoonallisia, rohkeita väriyhdistelmiä ja on luonteva jatko esimerkiksi Tikkurilan Kaunis Koti -konseptille, jonka avulla on helppo löytää sisustukseen sopivia väriyhdistelmiä.

– Yhteistyöllä Vallilan ja Tikkurilan välillä voimme tuoda sisustusalan ammattilaisen osaamisen helposti kodin sisustajan ulottuville. Erityistä lisäarvoa luo Vallilan näkökulmasta se, että maalisävyjen värit on valinnut kuhunkin kuosiin kyseisen kuosin suunnittelija, jolloin valitut värit myös henkivät sitä tunnelmaa ja tarinaa, jonka suunnittelija kuosiin on ajatellut ja antaa siten kuosin designille yhä enemmän syvyyttä, kertoo Vallila Interiorin hallituksen puheenjohtaja Anne Berner.

Vallilan AW15-kokoelma tulee saataville elokuussa 2015.

Tehosteseinään maalataan nyt suuria kuvioita – nämä ovat kevään sisustuksen trendivärit

print_sXB2T5RNBA print_aNN2N8twPQ print_XJztXCid06

Tehosteseiniin maalataan nyt suuria, graafisia kuvioita tai raitoja useammallakin värillä.

Sisustuksen värimaailma raikastuu kevään myötä. Väripaletista löytyy nyt voimakkaita violetinpunaisia ja keskisinisiä sekä hempeämpiä pastelleja. Sisustukseen värit tuodaan parhaiten klassisten värien rinnalle vaikkapa tehosteseinään.

Kevään ja kesän trendinenät ovat haistelleet pastellien pitävän yhä pintansa, mutta muuttuvan yhä utuisemmiksi.

Hempeilyyn kyllästynyt poimii trendiväreistä sisustukseensa marsala-viinin violetinpunervan tai kirkkaan keskisinisen. Harmaan voittokulkua ei pysäytä mikään, mutta tänä keväänä graafista harmaata taitetaan orgaanisemmaksi ripauksella vihreää, sinistä tai punaista. Metsänvihreästä voi sisustukseensa poimia hempeämmän tai vahvemman sävyn.

– Väriyhdistelmissä varmin ja turvallisin tapa on tuoda klassiseen väripalettiin väripilkkuja. Sisustuksessa suosittuihin mustaan, harmaaseen ja valkoiseen esimerkiksi violetinpunainen, metsänvihreä tai keskisininen sopivat erinomaisesti, puhumattakaan pastelleista, kuten vaikkapa supertrendikäs maitoon taittava kananpojankeltainen, Teknoksen designasiantuntija Marjo Remes kertoo.

Trendinenä kertoo must-värit etukäteen

Sisustus- ja maalauspuolella väritrendit ovat värien valinnan ja oikeanlaisten väriyhdistelmien kanssa työskentelevien tiedossa jo hyvissä ajoin.

– Väritrendien on meillä oltava noin vuosi eteenpäin hallussa, vaikka asiakkaat usein haluavatkin toteuttaa kotiinsa vastikään lehdessä, television sisustusohjelmassa tai messuilla näkemiään ratkaisuja.

Väritrendejä haistellaan nykyään paitsi kaupungilta myös blogimaailmasta. Väritrenditutkimusta tekevät yritykset määrittävät sisustuksen ja muodin must-värit sesongeittain.

Tehosteseinä suurilla kuvioilla tai raidoilla?

Tehosteseinä on edelleen hyvä ja suosittu vaihtoehto tuoda väriä neutraalimpaan sisustukseen. Yhden seinän maalaaminen freesaa kodin ilmeen helposti kuhunkin vuodenaikaan.

– Viime kesän asuntomessuilta alkanut trendi etenee nyt keväällä voimalla tavallisiin koteihin. Tehosteseinämaalauksessa seinäpinnan jakaminen esimerkiksi raidoin tai suurin kuvioin on nyt se juttu. Tehosteseinään käytetäänkin useampaa väriä ja värin käyttö voi olla hyvinkin luovaa, Remes sanoo.

Hänen mukaansa sesongin värejä kannattaa käyttää siten, että värin tunnelma säilyy: mitä puuterisempi ja utuisempi pastellisävy, sitä paremmin himmeämpi maalipinta sitä korostaa. Räväkämpiä värejä tuo parhaiten esille puolihimmeä tai kiiltävä maali.

– Kiiltoaste kannattaa kuitenkin ensisijaisesti valita tilan ja puhdistamisen tarpeen mukaan. Puolihimmeä maalipinta on puhdistettavampi. Mitä kiiltävämpi, sitä kovempi ja kestävämpi maalipinta on.

Oikean sävyn ja kiiltoasteen valinnassa Remes suosittelee tekemään vertailua siinä tilassa ja valossa, johon sisustus on suunnitteilla.

– Myyjältä saa mukaansa väriliuskoja, joita kannattaa rauhassa katsella yksitellen siinä tilassa, jossa maalaaminen tapahtuu. Isojen pintojen kohdalla suosittelen koepurkkia ja -maalausta valitulla maalilla, designasiantuntija Marjo Remes Teknokselta opastaa.

Lähde: Teknos

Teknos pisti suositun kovapuuöljynsä spray-pulloon

print_tqN3GOn7LM

Auringonsäteiden sulattaessa viimeisiä lumilämpäreitä pihalla on aika aloittaa puutarhan kevätvalmistelut. Harmaina hilseilevien puukalusteiden kohentaminen käy kätevästi Woodex Hardwood Oil Kovapuuöljy -spraylla.

Kevääseen valmistautuminen alkaa kohinalla jo huhtikuussa, kun puutarhakalusteet kaivetaan talvisäilöstä tai pressun alta auringon valoon. Niin likaiset ja hilseilevät kalusteet kuin aidat ja terassiritilät saa kuntoon pesulla ja öljykäsittelyllä. Ruskealla kovapuuöljyspraylla kauhtuneet kovapuupinnat saavat alkuperäisen sävyn hetkessä.

Mikäli talvi ei ole kohdellut kalustoa suopeasti, ja rikki menneet penkit sekä pöydät on korvattava uusilla, kannattaa ne ennen käyttöönottoa suojata liuoteohenteisella, nopeasti imeytyvällä ja kuivuvalla öljyspraylla. Käsittely tulee toistaa noin vuoden välein.

Teknoksen kevään kynnyksellä markkinoille tuoma Woodex Hardwood Oil Spray on Teknoksen suosittua kovapuuöljyä, mutta käyttäjäystävällisessä ja näppärässä spray-muodossa. Se ei valu tai roisku, ja uuden tai haalistuneen kovapuun käsittely onnistuu spraylla öljyämiseen tottumattomaltakin. Puhdista puupinta ennen suihkutusta, sen jälkeen ravista pulloa vähintään minuutin ajan. Suihkuta öljysprayta kalusteeseen tasaisesti noin 20 cm:n etäisyydeltä. Pyyhi imeytymätön öljy 15 minuutin kuluttua levityksestä. Anna kuivua seuraavaan päivään.

Woodex Hardwood Oil Kovapuuöljy

● Suihkutettava kovapuuöljy
● Uuden ja haalistuneen kovapuun, lämpökäsitellyn puun, tiikin, tammen ja mahongin pintakäsittelyyn
● Suojaa kosteudelta, likaantumiselta ja auringon UV-säteilyltä
● Värit: ruskea ja väritön. Väritön suojaa ja syventää puun väriä, ruskea suojaa ja palauttaa puulle kauniin ruskean värin.
● Ei sovi kasvihuoneisiin, -lavoihin tai eläinsuojiin
● Pakkauskoko: 500 ml

Uusi RAL Colour Feeling 2016+ kirja värisuunnittelun ammattilaisille

RAL Colour Feeling 2016+:n avulla löytyvät parhaat värien suunnitteluvinkit ja soveltamisesimerkit trendien edelläkävijöille. Mukana olevat 32 väriä on otettu RAL CLASSIC- ja RAL EFFECT -värikokoelmista sekä RAL DESIGN -järjestelmästä. Kirja on tehty yhteistyössä lontoolaisen suunnittelutoimiston Global Color Researchin kanssa.

Yhdistä tunne ja tarkkuus sekä opi uudet väritrendit

Erityisesti jos olet arkkitehti, sisustusarkkitehti, sisustussuunnittelija tai maalari,
voit hyödyntää kirjaa työssäsi. Sen avulla voit mm. auttaa asiakkaitasi konkretisoimaan suunnitteluideansa paremmin.

RAL Colour Feeling 2016+·         neljä väritrendiä*, joissa kussakin kahdeksan väriä

·         inspiroivia kuvia teksteineen, joiden avulla värien yhdistely on helppoa

·         sisältää värinäytevihkon (8 x 12,6 cm), jossa on kaikki 32 trendiväriä

·         kirjassa on 68 sivua, koko 25 x 29 cm

·         kirja ja vihko toimitetaan kätevässä muovikotelossa, jossa on hyvin tilaa myös kynille, väriviuhkoille ja muulle suunnittelumateriaalille.

Hinta 79 € (+ alv 24 %).

Kysy lisää tästä uutuudesta sekä muista RAL-tuotteista asiakaspalvelustamme!

*) Trendit

1. Immersive Experience edustaa modernia teknologiaa, illuusiota, kontrasteja ja herkkyyttä. Se sisältää vastakohtaisia kylmiä ja lämpimiä sävyjä. Viileämmät sävyt välittävät tyyneyttä ja korostavat eloisampia energisiä värejä.

2. Exotic Movement sisältää kahdeksan näyttävämpää, moni-ilmeisempää värisävyä, jotka ilmentävät intohimoa, elinvoimaa ja luontoa.

3. Man & Machine voimakkaine punaisine ja mustine sävyineen on varmasti huomiota herättävin ja rohkein trendi. Otsikko ”Uskalla olla erilainen” kuvaa sitä hyvin, sillä tämä trendi edustaa draamaa, itsevarmuutta ja ainutlaatuisuutta.

4. Authentic Order kuvastaa varmuutta, lujuutta ja luotettavuutta ja sisältää etupäässä lämpimiä, rauhoittavia värisävyjä maustettuina ripauksella luksusta.

Teknoksen uudella paneelikattomaalilla helposti avaruutta ja valoisuutta kotiin

print_7KBGChY3PT

Kellastuneet kattopaneelit halutaan yhä useammin maalata valkoisiksi. Samalla koko asunnon ilme kirkastuu ja valoisuus sekä avaruus lisääntyvät. Teknoksen uusi paneelikattomaali on erityisen peittokykyinen ja sillä maalaaminen on helppoa, koska maali ei valu tai roisku.

Teknos tuo kuluttajille himmeän, valkoisen paneelikattomaalin, jonka peittokykyyn on kiinnitetty erityistä huomiota.

– Tuotekehityksessä on panostettu maalin tarttumiseen puupintaan sekä oksien ja muiden tummentumien aiheuttamien läpivärjäymien ehkäisemiseen. Vanha, hyvin tummunut paneelikatto saadaan tällä maalilla valkoiseksi helposti maalaamalla pinta kahteen kertaan, maalarimestari Martti Kopisto Teknokselta kertoo.

Muista sisämaaleista paneelikattomaalin erottaa lisäksi se, että sen avulla maalaamisen lopputulos on höylätyllä puupinnallakin tasainen.

– Himmeä maali antaa anteeksi vanhan paneelikaton pinnan rosot. Paneelikattomaalilla maalaaminen on helppoa, koska maali ei valu eikä roisku ympäriinsä, sanoo Kopisto.

Vesiohenteinen paneelikattomaali on lähes hajuton. Maali sopii sekä uusille että jo käsitellyille kattopaneeleille. Paneelikattomaali on hyvä vaihtoehto myös esimerkiksi mökin hirsiseinien maalaamiseen, mikäli lakkauksen sijaan halutaan peittävä lopputulos.

Paneelikattomaali:

• Vesiohenteinen akrylaattidispersiomaali puupinnoille.
• Soveltuu uusien ja aiemmin lakattujen ja maalattujen paneelikattojen pohja- ja pintamaalaukseen kuivissa sisätiloissa.
• Kiiltoryhmä: 5, himmeä.
• Pakkauskoot: 2,7 l ja 9 l

Facebook: https://www.facebook.com/teknos.fi